Vuosi: 2019

Bygghemma ostaa suomalaisen Grillikaupan osakekannan

Bygghemma Group konserni on ostanut suomalaisen Edututorin koko osakekannan. Edututor tunnetaan erityisesti Grillikauppa brändistä, jonka voimavarana on ollut erilaiset kaasugrilli tarjoukset ja grillien varaosat. Vuonna 2010 perustettu Edututor on vahva verkkokauppavaikuttaja myös muiden pienempien brändiensä saralla.

Bygghemma kasvattaa yritysostolla merkittävästi markkina-asemaansa Suomessa. Bygghemma mainitseekin yrityskaupan osuvan hyvin omaan strategiaansa, joka on nopea kasvu Euroopassa. Bygghemman voimavarat tuovat lisäpotkua Edututorin kasvuun ja laajenemiseen muille markkinoille. Edututorilla on ollut kaasugrilleihin liittyvää verkkokauppaa jo ennestään muun muassa Ruotsissa, Liettuassa ja Latviassa.

Edututor jatkaa yrityskaupan jälkeenkin omana itsenäisenä yksikkönään, suomalaisen johdon alaisuudessa.

Elektroniikkaan keskittyvä E-Ville on suomalainen menestystarina

Mäntsälästä lähtöisin olevan Ville Majasen ohjastama E-Ville verkkokauppa on kasvanut yhden miehen opiskelija-asunnosta yli 20 henkeä työllistäväksi verkkokauppajätiksi. Edullista elektroniikkaa ja muita tuotteita eteläisestä Kiinasta suoraan Suomeen. Verkkokaupan valikoima kattaa nykyisellään tuhansia tuotteita monista suosituista tuotekategorioista kuten esimerkiksi pelikuulokkeet, drone lennokit, pelituoli ja Fatbike maastopyörät.

E-Villen myyntivaltteina verkkokaupassa ovat edulliset hinnat. Perinteistä verkkokauppaa alhaisempi hintataso saavutetaan E-Villessä tekemällä itse sisäänostot suoraan tehtailta ja lähettämällä tuotteet Suomeen suoraan Kiinasta. Verkkokaupan toiminnassa apuna toimii alle 22€ arvoisten tuotteiden verovapaus, sekä Kiinan edulliset postimaksut.

E-Ville on lähivuosina perustanut myymälöitä myös Suomeen ja johtaja onkin itse maininnut, että se on osa E-Villen tulevaisuuden strategiaa. Näin ollen E-Villen edulliset tuotteet lienevät saatavilla myös mahdollisen verkkokaupan arvonlisäverotusuudistuksen jälkeen.

Helsingin pörssi nousukiidossa

Helsingin pörssi oli perjantaina mukavassa nousukiidossa. Helsingin pörssin OMXH oli 1,4 prosentin nousuvireessä, joka vastasi suurusluokaltaan lähes Eurooppalaista Europe 600 indeksiä. Helsingin pörssin todellinen nousija oli Robit joka eteni lähes 28% nousukiidossa.

Markkinoiden vaihdetuimpana osakkeena oli perjantaina totutusti Nokia. Aliarvostetuista yhtiöistä analyytikot nostivat esille Stockmannin, jonka osake on lähes kaikkien analyytikoiden mielestä tällä hetkellä aliarvostettu.

Suomalainen perheyritys tähtää Aasian markkinoille innovatiivisella tuotteella

Suomalainen perheyritys Novita tähtää Aasian markkinoille omalla innovatiivisella tuotteellaan. Novita on solminut yhteistyösopimuksen Muumi brändin kanssa ja alkaa valmistaa muumilankoja. Novita hakee uusista Muumilangoista kasvua erityisesti kansainvälisillä markkinoilla.

Novitan kasvuodotukset ovat suuren etenkin Aasian markkinoilla, joissa Muumi brändi on edelleen äärimmäisen vahva. Idea Muumilankoihin ja Muumiaiheisiin neuleohjeisiin löytyi Novitan omasta historiasta.

Credit Suissen johtajille luettiin syytteet lainapetoksista

Kolmea Credit Suissen entistä johtavaa pankkiiria vastaan luettiin USA:ssa syytteet lainapetoksista. Lontoossa pidätetyt pankkiirit on määrä luovuttaa Yhdysvaltoihin lähiaikoina.

Syytteet liittyvät vuosina 2013-2016 järjesteltyihin massiivisiin lainoihin joita tehtiin muun muassa Mosambikin hallitukselle. Lainajärjestelyt peitettiin tehokkaasti Mosambikille avustuksia maksaneilta tahoilta. Mosambikille myönnettyjen lainojen määrä on syytteiden mukaan jopa yli kaksi miljardia dollaria. Lainojen todelliset käyttökohteet ovat edelleen hämäränpeitossa.

Credit Suisse on yksi maailman arvostetuimmista luotto- ja pankkiliikkeistä. Usein skandaaleissa mainettaan tahrinut yhtiö on skandaaleista huolimatta säilyttänyt asemansa luotettavana luottolaitoksena.