Konsensuspolitiikasta on päästävä eroon
Nykyinen epäterveeseen yhteisymmärrykseen tähtäävä konsensuspolitiikka on kykenemätön poliittisiin ja taloudellisiin uudistuksiin. Se on kykenemätön tarkastelemaan asioita vaihtoehtoisista näkökulmista. Ennen kaikkea se on kykenemätön ennakkoluulottomaan ja rakentavaan keskusteluun.Todellisuudessa monista koko kansakunnalle merkittävistä asioista päättävät pääministeri ja valtiovarainministeri. Lainsäädäntövaltaa käyttävä eduskunta on pelkkä kumileimasin.
Muita konsensuspolitiikan epäterveitä seurauksia ovat kriittisen median sekä keskustelevan ja asioita kyseenalaistavan älymystön lähes täydellinen puuttuminen, yksilönvapautta ja kansalaisten yksilöllisiä arvoja polkeva arvomaailma sekä historiallisista tosiasioista vaikeneminen pienen sisäpiirin etujen suojelemiseksi, esimerkiksi Stasi-selvitykseen liittyvä Rosenholz-aineisto.
Kolmelle suurelle puolueelle sopivan vallankäytön ja konsensuspolitiikan aika on ohi. Nyt on muutoksen ja ratkaisujen aika. Poliittiset virkanimitykset on lopetettava osana konsensuspolitiikan alasajoa. Niitä ei yleensä tehdä todellisen tarpeen perusteella, vaan monet niistä ovat poliittisia palkkioita ja palkintoja.
Viimeksi päivitetty (28.02.2010 17:49)




