Muutos 2011 esittää uuden mallin suomalaiseen demokratiaan. Poliittinen muutos maassamme on välttämätön ja kansalaisten usko poliittiseen järjestelmään täytyy palauttaa uudistamalla päätöksentekoprosessia.
Muutos 2011 pitää monien nykyisten poliittisten ongelmien lähtökohtana poliitikkojen vieraantumista ja etääntymistä tavallisen kansan arjesta. Päätöksenteko on jo vuosikymmeniä sitten siirtynyt kabinetteihin ja myös jäänyt sinne. Kansalaisten vaikutusmahdollisuus koko kansaa koskevissa asioissa rajoittuu nykyään vain äänestämiseen eri vaaleissa. Muutos 2011 puolueen ohjelmassa on ensimmäisenä tavoitteena suoran demokratian mukaan ottaminen osaksi nykyistä parlamentaarista päätöksentekoa.
Muutos 2011 pitää tärkeänä kansalaisten aktiivista ja tiedostavaa suhtautumista politiikkaan ja päätöksentekoon. Paras keino saada kansalaiset kiinnostumaan ja aktivoitumaan on mielestämme suoran demokratian käyttöönotto. Se antaa ihmisille todellisen vaikuttamisen mahdollisuuden nykyisen näennäisvaikuttamisen sijaan.
Suoran demokratian kolme keskeistä vaikutustapaa ovat kansalaisaloite, kansanäänestys ja keskeisten virkamiesten valinta.
Esimerkkinä suoran demokratian käytöstä käy hyvin tällä hetkellä esillä oleva "YLE-vero" eli mediamaksu.
- Mediamaksu on tyypillinen pienen porukan päätös, joka sotii kansalaisten oikeustajua vastaan, toteaa Muutos 2011:n puheenjohtaja Juha Mäki-Ketelä.
- Muutos 2011 tulee haastamaan nykykonsensuksen myös tässä mediamaksuasiassa. Tämä olisi erinomainen tilaisuus kokeilla suoraa demokratiaa järjestämällä asiasta sitova kansanäänestys, Mäki-Ketelä jatkaa.
Sitova kansanäänestys olisi seuraavien vaalien (EU-, kunnallis-, eduskunta- tai presidentinvaalit) yhteydessä. Tällä tavoin järjestettynä äänestys ei aiheuttaisi merkittäviä lisäkustannuksia. Uskomme, että suoran demokratian käyttöönotto aktivoisi kansalaiset äänestyspaikoille huomattavasti nykyistä innokkaammin.
Muutos 2011:n puolueohjelman lyhennetty versio julkaistaan internetissä osoitteessa muutos2011.fi/ marraskuun alkuun mennessä.
Muutos 2011 hallitus
Lisätietoja:
Juha Mäki-Ketelä
jmakiketela@gmail.com
050-595 3218