Uudet modernit rahoitusmallit ovat viime vuosina syrjäyttäneet perinteiset pankkilainat. Suomalaiset ovat perinteisesti luottaneet vahvasti Euriboriin sidottuihin tai kiinteäkorkoisiin pankkilainoihin. Talouden taantuman ja Euroopan pankkikriisien myötä perinteisten luottolaitosten myöntämien lainojen ehdot ovat kiristyneet huomattavasti. Useilla suomalaisilla ei enää ole tarvittavia edellytyksiä luoton saamiselle.

Luotonannon kiristymisestä johtuvaan markkinasegmenttiin ovat kiinnitäneet huomionsa kansainväliset sekä kotimaiset yksityiset toimijat. Suomessa levisi 2000-luvun alussa niin sanottu pikavippibuumi, joka oli ensimmäinen yritys yksityisille luotonantajille ottaa markkinasegmentti haltuunsa. Korkeilla koroilla varustetut pikavipit hillittiinkin melko nopeasti lainsäädännön avulla.

Jo aiemmin suomalaisilla markkinoilla toimineet luotonantajat tarjoavat nykyään huomattavasti inhimillisimmillä koroilla ja lainaehdoilla varustettuja kulutusluottoja. Noin 2000€ suuruinen pikalaina tunnetaan myös nimillä limiittilaina, joustoluotto ja pikavippi. Pikaluotoissa lainansaannin ehdot ovat huomattavasti köykäisemmät, kuin perinteisissä pankkilainoissa.

Suomalaiset käyttäjät jousto- ja kulutusluottoja lähinnä pakollisten kulujen maksamiseen ennen palkkapäivää. Toinen suosittu lainarahan käyttökohde on matkailu. Matkailun saralla kyse on usein niin sanotusta veronpalautusennakosta eli siitä, että veronpalautuksilla maksettava lomamatka saadaan maksettua ajoissa ennen veronpalautusten saapumista tilille.